Vai että opiskelijan oma juttu. Muistan omaa kouluaikaani, jolloin jokaisen opettajan mielestä se oma oppiaine oli kaikkein tärkein asia maailmassa. Miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita kaikista aineista ja aiheista? Voisimme antaa tiettyjä vapausasteita eli antaa opiskelijoiden tehdä omia valintojaan. Sisäistä motivaatioata riittää harvalla meistä kaikkeen, mutta jos löytyy se oma vahvuus, niin se voi imaista muutkin aiheet kiinnostuksen vaikutuspiiriin.
Löysin Googlesta hakusanoilla Aristoteles ja saviruukku kokeen, jossa suolaisesta merivedestä tehtiin juomakelpoista. Ruukku suljettiin huolella ja upotettiin mereen. Ruukun sisään tihkui makeaa ja juomakelpoista vettä.
Mietin kokeen ja opetukseni analogiaa. Jos jokainen opiskelijani on oma saviruukkunsa. Jokainen saa siis itse suodattaa tiedon valtamerestä itselleen käyttökelpoisen aineksen. Saviruukku vastaa seulaa, jolla itselle tärkeät asiat erotellaan ja lajitellaan. Jokaisen ruukussa ei tarvitse olla samaa vettä.
Tilannetta voisi verrata pellonraivaukseen. Perinteisesti jokainen opiskelija kuokkii saman saran uudelleen ja uudelleen. Yhtä hyvin jokainen voisi ottaa oman sarkansa kuokittavaksi, jolloin saisimme suunnattomasti enemmän valmista peltoa. Tämä tarkoittaa yksilöllisiä oppimistehtäviä, jotka täydentävät toinen toisiaan. Tästähän voi tosiaan tulla jotakin uutta!
Blogissa kehitellään ideoita HAMK:n ammatillisen opettajakorkeakoulun opetuksen toteuttamiseen osaamisperustaisesti. Kommentoi mielellään blogin kirjoituksia tekstin alla olevasta kohdasta, kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti