Filosofia opettajankoulutuksessa

Oletko sinä opettajana filosofi vai sofisti?

Sofistit olivat antiikin ajan kiertäviä ”viisauden” opettajia, joiden opetusmenetelmät perustuivat puhetaidon, retoriikan käyttöön. He antoivat maksua vastaan ympäripyöreitä vastauksia oppilaittensa kysymyksiin. Tärkeintä ei ollut totuus, vaan vakuuttavuus. Tämä lienee riittänyt kaupunkivaltioiden poliitikoille, mutta oppiminen ja tiede eivät juurikaan kehittyneet.

Assoksen temppelin rauniot Turkissa,

jossa Aristoteles asui ja opetti.

Kuva Markku Kuivalahti 2013.

Antiikin filosofit, kuten Herakleitos (500-luvulla eaa) Sokrates (400-luvulla eaa), Platon ja Aristoteles (300-luvulla eaa), pyrkivät selittämään todellisuutta. Heille ei riittänyt aistien kautta saatu informaatio, vaan he pohdiskelivat eri ratkaisuvaihtoehtoja, syitä ja seurauksia. He määrittelivät käsitteitä ja tutkivat olioiden välisiä suhteita, loogisia yhteyksiä. Tavoitteena oli elämän ymmärtäminen, sen parempi laatu ja onnellisuus. 

Filosofia nousee julkisuuteen kiinnostavien yksilöiden, filosofien ansiosta. Näin  tapahtui antiikin Kreikassa ja niin on käynyt myös meidän päivinämme. Suomessa tällaisia henkilöitä ovat olleet mm. J.V. Snellman, Georg Henrik von Wright, Pentti Linkola, Ilkka Niiniluoto, Esa Saarinen ja viimeksi Pekka Himanen. 

Opettamisessa tärkeintä ovat hyvät kysymykset, niiden muotoilu ja argumenttien terävyys. Oppiminen on vastausten etsimistä näihin kysymyksiin. Filosofia oli kasvatuksen väline, jolla pyritään rakentamaan metaulottuvuutta todellisuutta koskeville tiedoillemme.

Mitä me opettajina voisimme oppia filosofeilta ja filosofiasta?

Voisimmeko määritellä filosofian opettajankoulutuksen tarpeisiin niin, että se on oppimiseen liittyvien havaintojen syventämistä loogisella ajattelullamme sekä tulkintojemme julkaisemista yhteiseen käyttöön?