Olet oppinut, koska ajattelussasi on tapahtunut selvää muutosta. Aikaisemmassa kuvassa oli se saviruukku sekä lisäksi köysi. Miten tässä blogissa kuvattu köydenpunojan pedagogikka istuu sinun omaan aiheesesi ja opetukseesi? Kerro mielellään käytännön esimerkkejä.
Muista, että ihminen on viisaimmillaan silloin, kun tietää mitä ei vielä tiedä. Oppiminen käynnistyy, kun tietämätön ihmettelee tuntematonta.
perjantai 5. heinäkuuta 2013
torstai 4. heinäkuuta 2013
Opettaja
Vai että opiskelijan oma juttu. Muistan omaa kouluaikaani, jolloin jokaisen opettajan mielestä se oma oppiaine oli kaikkein tärkein asia maailmassa. Miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita kaikista aineista ja aiheista? Voisimme antaa tiettyjä vapausasteita eli antaa opiskelijoiden tehdä omia valintojaan. Sisäistä motivaatioata riittää harvalla meistä kaikkeen, mutta jos löytyy se oma vahvuus, niin se voi imaista muutkin aiheet kiinnostuksen vaikutuspiiriin.
Löysin Googlesta hakusanoilla Aristoteles ja saviruukku kokeen, jossa suolaisesta merivedestä tehtiin juomakelpoista. Ruukku suljettiin huolella ja upotettiin mereen. Ruukun sisään tihkui makeaa ja juomakelpoista vettä.
Mietin kokeen ja opetukseni analogiaa. Jos jokainen opiskelijani on oma saviruukkunsa. Jokainen saa siis itse suodattaa tiedon valtamerestä itselleen käyttökelpoisen aineksen. Saviruukku vastaa seulaa, jolla itselle tärkeät asiat erotellaan ja lajitellaan. Jokaisen ruukussa ei tarvitse olla samaa vettä.
Tilannetta voisi verrata pellonraivaukseen. Perinteisesti jokainen opiskelija kuokkii saman saran uudelleen ja uudelleen. Yhtä hyvin jokainen voisi ottaa oman sarkansa kuokittavaksi, jolloin saisimme suunnattomasti enemmän valmista peltoa. Tämä tarkoittaa yksilöllisiä oppimistehtäviä, jotka täydentävät toinen toisiaan. Tästähän voi tosiaan tulla jotakin uutta!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Filosofi
Millaisilla keinoilla saisit opetuksesi tuntumaan siltä, että se on opiskelijoiden oma juttu? Yritä löytää Aristoteleen kehittämä koe, jossa hän käytti saviastiaa meriveden muuttamisessa juomakelpoiseksi. Siitä voisi olla apua pohdintaasi.
Kuva Markku Kuivalahti 2013
Opettaja
Ainakin kalastajan ammatissa tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Merelle on lähdettävä säännöllisesti ja säästä piittaamatta. Eiköhän opiskelussa tarvittaisi samaa sinnikkyyttä. Kalastajalla tieto tarkoittanee sitä, että tuntee kalavedet, kalojen elintavat yms. Taitoa lienee sitä, että osaa käsitellä pyydyksiään ja venettään.
Ryhdyn miettimään sitä, miten opiskeluasenteen saisi raudanlujaksi. Pitäisi löytää kunkin opiskelijan luontaiset motivaation lähteet.
Ryhdyn miettimään sitä, miten opiskeluasenteen saisi raudanlujaksi. Pitäisi löytää kunkin opiskelijan luontaiset motivaation lähteet.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Filosofi
Alamme päästä asian ytimeen. Kalastusta voi hyvällä syyllä kutsua ammattien äidiksi. Siinä yhdistyvät kaikissa ammateissa tarvittavat tieto, taito ja asenne. Miten nämä yhdistyvät sinun opettajuudessasi? Voisitko oppia jotakin kalastajan asenteesta?
Opettaja
Jäin pohtimaan analogioita opettamisen ja kalastuksen välillä. llalla kalastaja saapui verkkoineen. Määrätietoisesti vene
loittoni rannasta, verkot laskettiin, kuten joka ilta. Heräsin ani
varhain, näin veneen lähtevän ja jäin rannalle odottamaan. Saalis ei ollut
suuren suuri, mutta kalat saivat ostajansa ja kalastaja toimeentulonsa. Mitä
tästä voisi oppia?
Se kiinalainen sananlasku sopii ainakin opettajan ja opiskelijan väliseen toimintaan. Olen kuullut sitä sovellettavan myös kehitysaputyöhön. Pohjimmiltaan opettajan kai tulisi tehdä itsensä tarpeettomaksi oppimisprosessin aikana. Kalastustaitoa voisi verrata tiedonhankinnan taitoihin tai laajemmin oman toiminnan kehittämiseen.
Sitten pitäisi kuvata itseäni opettajana. Taidan olla lähinnä tiedon opettaja. Suoraan sanottuna olen yrittänyt saada oppilaani muistamaan ja toistamaan. Olen tuonut heidän pöytäänsä valmiita kaloja, jotka olen itse kalastanut, toisinaan jopa paistanut ja lautaselle laittanut. Onko se oppimista ollenkaan?
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Filosofi
Hyviä huomioita. Mietitkö, miten havaintosi liittyvät opettajuuteesi? Tuo kiinalainen sananlasku oli oivallinen havainto. Pura sen viisaus opettajan työhösi. Voisitko kuvailla itseäsi opettajana. Miten toimit oppitunneillasi?
Opettaja
Yksi kuva tuotti runsaasti ajatuksia. Vene
on vedetty rannalle ja sidottu köydellä. Se on tyhjä, kuin hylätty. Kuvassa on tasapainossa kolme elementtiä: ilma, vesi ja maa. Meri
vaikuttaa suurelta näin pienelle veneelle ja vene pieneltä näin suurelle
merelle. Toista rantaa ei näy, vaan meri sulautuu taivaaseen. Vesi kimaltelee
houkuttavasti.Kalastajaveneestä tuli mieleeni vanha kiinalainen opetus. Anna
miehelle kala ja ruokit hänet päiväksi. Opeta mies kalastamaan ja ruokit hänet
elämän ajaksi.
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Filosofi
Valokuva Markku Kuivalahti 2013
Katso tätä kuvaa tarkasti. En
tiedä mikä on oma alasi, mutta lähde etsimään vastausta hyvään opettajuuteen tuosta kalastajaveneestä.
Mitä ajattelet, kun katsot sitä? Klikkaa kuva suuremmaksi.
Opettaja
Kerro
minulle, miten minusta tulisi hyvä opettaja. Haluan jakaa osaamistani ja uskon,
että opiskelijani saavat parasta mahdollista oppia johdollani. En silti ole
tyytyväinen työssäni, enkä onnellinen elämässäni.
Tee minusta hyvä opettaja!
Seuraavassa keskustelusäikeessä filosofi ohjaa opettajaa, joka haluaa kehittää omaa opettajuuttaan. Filosofi ohjaa prosessia kysymyksillä, ja opettaja pohtii niiden avulla omaa toimintaansa opettajana. Keskustelu tapahtuu blogissa siten, että kerran päivässä opettaja avaa omaa ajatteluaan, ja filosofi antaa ohjeita jatkotyöhön.
Keskustelu alkaa otsakkeen toiveesta, jonka opettaja esittää filosofille: tee minusta hyvä opettaja!
Voit osallistua vuoropuheluun kirjoittamalla kommenttisi blogikirjoituksen perään.
Keskustelu alkaa otsakkeen toiveesta, jonka opettaja esittää filosofille: tee minusta hyvä opettaja!
Voit osallistua vuoropuheluun kirjoittamalla kommenttisi blogikirjoituksen perään.
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Filosofia opettajankoulutuksessa
Oletko sinä opettajana filosofi vai sofisti?
Sofistit olivat antiikin ajan kiertäviä ”viisauden”
opettajia, joiden opetusmenetelmät perustuivat puhetaidon, retoriikan käyttöön.
He antoivat maksua vastaan ympäripyöreitä vastauksia oppilaittensa kysymyksiin.
Tärkeintä ei ollut totuus, vaan vakuuttavuus. Tämä lienee riittänyt
kaupunkivaltioiden poliitikoille, mutta oppiminen ja tiede eivät juurikaan
kehittyneet.
Assoksen temppelin rauniot Turkissa,
jossa Aristoteles asui ja opetti.
Kuva Markku Kuivalahti 2013.
Antiikin filosofit, kuten Herakleitos (500-luvulla eaa) Sokrates
(400-luvulla eaa), Platon ja Aristoteles (300-luvulla eaa), pyrkivät
selittämään todellisuutta. Heille ei riittänyt aistien kautta saatu
informaatio, vaan he pohdiskelivat eri ratkaisuvaihtoehtoja, syitä ja
seurauksia. He määrittelivät käsitteitä ja tutkivat olioiden välisiä suhteita,
loogisia yhteyksiä. Tavoitteena oli elämän ymmärtäminen, sen parempi laatu ja
onnellisuus.
Filosofia nousee julkisuuteen kiinnostavien yksilöiden, filosofien ansiosta. Näin tapahtui antiikin Kreikassa ja niin on käynyt myös meidän päivinämme. Suomessa tällaisia henkilöitä ovat olleet mm. J.V. Snellman, Georg Henrik von Wright, Pentti Linkola, Ilkka Niiniluoto, Esa Saarinen ja viimeksi Pekka Himanen.
Opettamisessa tärkeintä ovat hyvät kysymykset, niiden muotoilu ja argumenttien terävyys. Oppiminen on vastausten etsimistä näihin kysymyksiin. Filosofia oli kasvatuksen väline, jolla pyritään rakentamaan metaulottuvuutta todellisuutta koskeville tiedoillemme.
Mitä me opettajina voisimme oppia filosofeilta ja filosofiasta?
Voisimmeko määritellä filosofian opettajankoulutuksen tarpeisiin niin, että se on oppimiseen liittyvien havaintojen syventämistä loogisella ajattelullamme sekä tulkintojemme julkaisemista yhteiseen käyttöön?

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Learning by Teaching
Tiedämme, että ihmiset oppivat eri tavoilla: kuulemalla, näkemällä, kokemalla, tekemällä jne. Opettamalla oppiminen on yksi tehokkaimmista oppimisen periaatteista. Seuraava oppimisen pyramidi kertoo, miten eri oppimistyylit tuottavat oppimistuloksia. Opettamalla oppimisessa peräti 90 % asioista jää mieleen. Klikkaa kuva suuremmaksi.
Osaamisperustaisessa opettajankoulutuksessa hyödynnämme yllä olevaa kuvaa. Opiskelemme opettajiksi, joten on luonnollista myöskin harjoitella opettamista mahdollisimman paljon. Opetusharjoittelua tehdään koko opiskelun ajan omassa oppilaitoksessa, mutta myös opettamalla muille ryhmämme jäsenille sovittuja kokonaisuuksia.
Opetusta varten muodostamme pareja, jotka ottavat vastuulleen kaksi oppimisen kohdetta (köysivertauksessa lankaa) ja opettavat ne muille. Kohteeksi kannattaa valita sellaiset aiheet, joista tietää vähän ja haluaa oppia paljon uutta. Opettajapari suunnittelee ja toteuttaa opetuksen, oppimistehtävät (köysivertauksessa kuidut) sekä osaamisen arvioinnin.
Edellä kuvatun opetuksen lisäksi pari valitsee kaksi oppimisen kohdetta, jotka he tuntevat mahdollisimman hyvin. Näissä kohteissa he ovat asiantuntijoina ja arvioijina eli antavat neuvoja opetuksen suunnittelussa sekä palautetta sen toteutuksen jälkeen.
Oppimisen kohteet käsitellään lähi- ja verkkotapaamisissa. Tavoitteena on, että opettajaopiskelijat kutsuvat koko ryhmämme vuoron perään omille työpaikoilleen. Osa päivästä käytetään yhteisiin teemaluoentoihin, mutta toivottavaa on järjestää myös tutustuminen teeman asioihin (kohteisiin) käytännön autenttisissa opetustilanteissa.
Opettajankoulutus etenee teema kerrallaan tässä järjestyksessä:
Samaa teemaa opettavat parit muodostavat teemaryhmän. Teemaryhmä kokoontuu säännöllisesti verkkopalavereissa silloin, kun teeman opetus on menossa. Teemaryhmä pitää yhteistä blogia, johon he keräävät opetuksen kannalta keskeiset asiat. Opettajankoulutuksen loppuvaiheessa teemaryhmä tuottaa omasta teemastaan yhteisen julkaisun, jossa tiivistyy aiheen teoria ja sen soveltaminen käytäntöön.

- Verkkoympäristöt (syys-lokakuu)
- Opettajan työyhteisö (loka-marraskuu)
- Oppimisen ohjaaminen (marras-helmikuu)
- Arviointi (helmi-maaliskuu)
- Opettajan työ (maalis-toukokuu)
- Yhteistyöverkostot (touko-kesäkuu).
Samaa teemaa opettavat parit muodostavat teemaryhmän. Teemaryhmä kokoontuu säännöllisesti verkkopalavereissa silloin, kun teeman opetus on menossa. Teemaryhmä pitää yhteistä blogia, johon he keräävät opetuksen kannalta keskeiset asiat. Opettajankoulutuksen loppuvaiheessa teemaryhmä tuottaa omasta teemastaan yhteisen julkaisun, jossa tiivistyy aiheen teoria ja sen soveltaminen käytäntöön.
Osaamisperustaisuus opettajankoulutuksessa
Osaamisperustaisuus opettajankoulutuksessa tarkoittaa sitä, että opettajaopiskelijan aikaisempi teoreettinen ja käytännön osaaminen otetaan huomioon opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman teossa ja sen AHOT-menettelyssä selvitetään aikaisemmin hankitut taidot ja tiedot. Ahotoitavat opiskelun osuudet osoitetaan muulle ryhmälle siten, että jokaisen asiantuntemus hyödyntää muiden oppimista. Käytännössä tämä tarkoittaa 0,5-1 tunnin demonstraatioluentoa ahotoitavasta aiheesta.
Opettajankoulutus toteutetaan sulautuvan opetuksen eli blended learning -periaatteella. Käytämme soveltuvia opetusmenetelmiä ja -välineitä siten, että ne tulevat kaikille tutuiksi opettajankoulutuksen aikana. Hyödynnämme Moodle -oppimisympäristöä, lähipäiviä Hämeenlinnassa, oppilaitostapaamisia, videoneuvotteluita, pienryhmätyöskentelyä, parityöskentelyä, verkko-opiskelua, kirjallisuuteen tutustumista ja sosiaalisen median soveltuvia palveluita työskentelyssämme.
Köysivertausta käyttäen punomme yhdessä sellaisen vahvan ammattiosaamisen köyden, jonka varassa ammatillinen opettaja selviää nykyisissä ja tulevissa tehtävissään.

Köydenpunonta sovellettuna opettajankoulutukseen
Tässä esityksessä köydenpunontaa sovelletaan opetuksen
suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Säikeet ovat teemoja,
jotka sisältyvät ammatillisen opettajan ydinosaamiseen. Oikeiden teemojen tunnistamisessa
käytetään ydinainesanalyysia. Tavoitetasosta riippuen punomamme oppimisen köysi voi olla ohut naru tai paksu ja luja touvi.
Osaamisalueiden teemat koostuvat oppimisen kohteista, langoista. Langat syntyvät, kun kuidut (oppimistehtävät) kehrätään toisiinsa.
Turun Luostarinmäen museon opaskirjan kuvassa kaksi henkilöä on kehräämässä hamppua langoiksi köydenpunontaradalla. Valmiiksi käsitellyt eli loukutetut, lihdatut ja häkilöidyt kuidut ovat tässä tekniikassa kiinnitettynä vyötäisille.
Ammatissa tarvittava osaaminen on kuin köysi, joka kehrätään ja punotaan tietojen, taitojen ja asenteiden kuiduista. Kuituja vastaavat oppimistehtävät esitetään avointen kysymyslauseiden muodossa.

Opettajankoulutuksen köysi punotaan seuraavista kuiduista, langoista ja säikeistä. Suunnitelmassa eivät ole mukana kasvatustieteelliset
perusopinnot. Ne toteutetaan opinto-oppaan ohjelman mukaisesti erikseen.
Säie
Teema |
Lanka
Oppimisen kohde |
Kuitu
Esimerkkejä oppimistehtävistä |
Verkkoympäristöt
4 op 30.8.2013-16.10.2013 |
1.
Verkko opettajankoulutuksessa
|
Millaisia verkkotyökaluja käytämme?
Miten Moodlea käytetään?
Miten hyödynnämme blogia päiväkirjan kirjoittamiseen?
|
2.
Sosiaalinen media
|
Miten sosiaalista mediaa voi soveltaa oppimisen apuna?
Miten voimme hyödyntää avoimia sisältöjä? |
|
3.
Verkko-oppimisympäristöt
|
Mitä tarkoittaa oppimisalusta?
|
|
4.
Verkkopedagogiikka
|
Miten verkko edistää oppimista?
|
|
5.
Tietosuoja ja tekijänoikeudet
|
Mitä ovat Creative
Commons –lisenssit?
|
|
Opettajan työyhteisö
5 op 16.10.2013-25.11.2013 |
6. Työyhteisön jäsenenä toimiminen
|
|
7. Vuorovaikutus
|
||
Oppimisen ohjaaminen
7 op 25.11.2013-11.2.2014 |
8.
Keskeiset teoriat
|
|
9.
Pedagogiset mallit ja menetelmät
|
||
10. Erilaiset
oppimisympäristöt
|
||
11. Opiskelijan tuki ja ohjaus
|
||
12. Arvot ja eettiset periaatteet
|
||
Arviointi
3 op 11.2.2014-11.3.2014 |
13. Arviointikohteet ja kriteerit
|
|
14.
Arviointimenetelmät
|
||
15.
Oppimisen arviointi
|
||
16.
Osaamisen arviointi
|
||
Opettajan työ
4 op 11.3.2014-9.5.2014 |
17.
Lait ja säädökset
|
|
18.
Hallinto, talous ja johtaminen
|
||
19.
Koulutuksen suunnitelmat ja asiakirjat
|
||
Yhteistyöverkostot
3 op 9.5.2014-3.6.2014 |
20.
Koulutuksen verkostot
|
|
21.
Työelämälähtöisyys
|
||
Kehittämistyö 6 op
|
||
21.8., 15.9., 9.10. ja 10.10.2014
|
||
Seminaari
|
||
10.-11-11.2014
|
||
Valmistuminen
|
||
12.12.2014
|
||
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Köyden säikeet, langat ja kuidut
Säikeistä on moneksi. Hermomme ja lihaksemme koostuvat säikeistä. Tietokoneissa säie liittyy käyttöjärjestelmän prosessien suoritukseen ja
rinnakkaisohjelmointiin. Verkkokeskusteluissa säikeet tarkoittavat
keskustelunaiheita ja niiden puheenvuoroja. Fysiikassa tunnetaan säieteoria, jolla yritetään selittää peräti
maailmankaikkeuden syntymistä. Aineen rakenneosat koostuvat säieteorian mukaan vain
säikeistä.
Kivikauden ainana köydet valmistettiin jänteistä ja juurista. Purjelaivojen aikakaudella köydet olivat välttämättömiä merenkulussa ja niitä valmistettiin kasvikuiduista, kuten hampusta, juutista ja pellavasta. Eläinkuiduista käytetyimpiä ovat jouhet, karvat, villat ja silkki. Maaperästä löytyy mineraalikuituja, ja kemian teollisuus on kehittänyt erilaisia tekokuituja kuten nailonin, poyesterin ja hiilikuidun.
![]() |
| Köysi, sen säikeet ja langat |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)